Jarla-Plastin toiminta alkoi huhtikuussa 1969

Turkistarhojen rehusiilojen suuri kysyntä toimi Jarla-Plast Ay:n lähtölaukauksena. Yrityksen perusti Alvar Ahlholm ja veljekset Jan-Erik ja Krister Kronkvist toimivat yrityksen työntekijöinä. Tuotanto koostui lasikuitulujitteisista muovituotteista. Yritys siirtyi sittemmin vaiheittain Jan-Erikin ja Kristerin omistukseen.

Yhtiömuoto on nykyään eri mutta yhtiö toimii edelleen perheyrityksenä. Osakeyhtiö Ab Jarla-Products Oy muodostettiin v. 2005 ja tuotanto siirtyi sen vastuulle, mutta Jarla-Plast Ay säilyi myynti- ja kiinteistöyhtiönä. Ab Jarla-Products Oy:n omistajiin kuuluvat Jan-Erik ja Krister Kronkvistin lisäksi toisen sukupolven lasikuituasiantuntijat, serkukset Tommy ja Ida Kronkvist.

Ab Jarla-Products Oy:n suurimmat asiakkaat ovat teollisuusyrityksiä.

Vuonna 2020 kaikki toiminta siirtyi Ab Jarla-Product Oy:lle, jolla on nykyään yhdeksän työntekijää. Tuotanto toimii edelleen samassa paikassa Maalahdessa, mutta nykyään Ab Jarla-Products Oy:n suurimmat asiakkaat ovat suurteollisuusyrityksiä.

Ympäristö ja laatu

Ab Jarla-Products Oy on kehittänyt ympäristö- ja laatusysteemin joka pitää sisällään jokaisen osan meidän toiminnasta. Tuotannon ostoista, tuotteen lopputarkastukseen saakka.

Modernilla tuotantoprosessilla ja ympäristöystävällisellä tavalla teemme laatutuotteita mahdollisimman pienellä hukkaprosentilla ja mahdollisimman tehokkaalla raaka-ainekäytöllä.

Ympäristö- ja laatusysteemi on kansainvälisten standardien SFS-ISO 9001 ja SFS-ISO 14001 mukainen.

Tavoitteemme on toimittaa asiakkaan vaatimuksien mukaisia ja kestäviä tuotteita, sovitussa aikataulussa ja kilpailukykyisellä hinnalla.

Meidän toiminnassa priorisoimme työympäristöä ja jatkuvaa parantamista.

Työntekijöiden virkistystoiminta

Pyrimme parantamaan ja ylläpitämään työntekijöden hyvinvointia järjestämällä erilaista virkistystoimintaa.

Olemme ylläpitäneet kuntoamme ja terveyttämme kuntoilukeskuksissa, luonnossa, hevosen selässä, kanootissa ja myös koetelleet rajojamme korkeiden paikkojen suhteen.

Den här webbplatsen använder cookies för att du ska få en så bra upplevelse som möjligt.